“Inspiraation lähteet löydän suomalaisesta saaristo- ja metsäluonnosta sekä skandinaavisesta puutarhakulttuurista”
Aloitin toiveammattiini opiskelun 25 vuotta sitten puutarhakoulussa. Valmistumiseni jälkeen halusin palvella yksityisasiakkaita yrittäjänä, ratkoen heidän kanssaan pihasuunnitteluun ja pihan toteuttamiseen liittyviä asioita.
Kokemuksen ja referenssikohteiden karttuessa pääsin toteuttamaan TV:ssä puutarhaohjelma Edeniä 9 tuotantovuoden ajan. Ohjelman tuoman tunnettuuden ja rohkeuden myötä suunnittelen ja konsultoin nykyään yksityispihojen rinnalla myös erikoiskohteita, kuten kartanopuutarhoja sekä julkisia viheralueita kunnille ja rakennusyhtiöille.
Vuosien tuoman näkemyksen avulla olen löytänyt oman vahvan tyylini pihasuunnittelijana. Se kiteytyy sanoissa suomalainen, kestävä, luonnonmaisemaan sointuva, yksilöllinen, rauhallinen ja pelkistetty. Oman tyylini vahvistuessa olen löytänyt myös yhteiskumppaneita toteuttamaan kanssani suomalaisille Metsäpihoja.
Inspiraation lähteet löydän suomalaisesta saaristo- ja metsäluonnosta sekä skandinaavisesta puutarhakulttuurista. Into omaan työhöni pysyy yllä asiakkaiden vaihtelevien kohteiden ja toivomusten ansiosta. Onnistumisen kokemukset vahvistavat osaamista ja antavat lisäpotkua uusille ideoille sekä iloa työhöni.